Chatta ja deittaa
Chattailusta ja netti deittailusta on tullut yhtä suosittua kuin tapaaminen ja seurustelu kapakassa. Netti deittailulla on joitakin etuja.
Chattaa jonkun kanssa missä tahansa maailmassa
On hyvin todennäköistä että henkilö jonka kanssa chattaat on kotoisin toiselta puolelta maailmaa eikä kotikaupungistasi.
Kuinka moni ravintola tai baari voi tarjota vierailijoita jotka ovat niin monesta eri kulttuureista ja joilla on niin paljon erilaisia kokemuksia ja kaiken lisäksi myös haluavat tavata sen oikean? Ei mikään, sillä yleensä ravintolat ovat täpötäynnä jo seurustelevia ihmisiä tai sitten muutama potentiaalista sinkkua, josta käydään kovaa kilpailua. Nettideittailussa ja chattailussa asiat ovat toisin. Deitti tai chatti sivustoilla löytyy toki myös niitä jotka seurustelevat, mutta usein he kertovat tästä ja haluavat vain jutella ja tavata ystäviä.
Esteet
Kuinka moni meistä uskaltaisi epäröimättä lähestyä toista sukupuolta olevaa sinkkua ja aloittaa keskustelun? ja varsinkin selvin päin? Deittailu internetissä antaa meille mahdollisuuden päästää irti estoista, ujoudesta ja myös tehdä toisten sinkkujen lähestymisestä helpommaksi. Usein juttelee hyvin ulospäin suuntautuneiden ihmisten kanssa jotka todellisuudessa ovat ujoja. Heille on helpompaa jutella deitti sivustolla.
Internet deittailulla voi tehdä asiat antonyymisesti, joka auttaa pääsemään estoista ja ujoudesta eroon. Ei ole sanottu että koskaan tapaa sitä sinkkua jonka kanssa juttelee oikeassa elämässä joten ei ole mitään menetettävää. Ei mitään. Sinkut liittyvät deittisivustoihin koska haluavat tavata ja chattaila muiden sinkkujen kanssa ja parhaamassa tapauksessa löytää sitä oikeaa.
Monet sinkut aloittavat nettideittailun tavoitteena löytää elämänsä kumppanin, mutta huomaavat kohta että on myös hauskaa ja mukavaa jutella monien sinkkujen kanssa. Tällöin he myös löytävät uusia ystäviä joita ei olisi muuten tavanneet.
Muut chatti-toiminnot
Vanhin chatti-toiminto on niin kutsuttu IRC (Internet Relay Chat) joka vaatii tietyn ohjelmiston toimiakseen. Tänä päivänä useimmat nettisivustot voivat tarjota tätä kävijöilleen. Nämä niin kutsutut webbiin perustuvat chatit ja erilaiset foorumit ovat internetin tavallisimmat keskustelu- ja yhteydenpito tavat. Monet työpaikat käyttävät rajoittuneita chatryhmiä sisäisen kommunikaatioon. Monet koulut käyttävät sisäänrakennettua Firstclass nimistä chat-toimintoa.
Täydellinen partneri
Jos jokaiselle löytyy se täydellinen partneri niin kuka on sanonut että hänet löytää kotikaupungista? Ei ole varmaa, mutta netti deittailulla ja chattailulla lisäät mahdollisuutesi löytää sitä oikeaa.








